maanantai 30. syyskuuta 2013

Muisto

Aurinko paistaa. Haluaisin kiroilla ja huutaa. On satanut monta päivää, kai jo monta viikkoa. Miksi juuri tänään, juuri nyt, pitää paistaa aurinko?


En ole aivan varma, missä siunauskappeli sijaitsee. Korkokengillä on vaikea kävellä hiekkatiellä. Laitoin ne kuitenkin, sinun kunniaksesi. Sinun kunniaksesi minulla on myös risti kaulassa. Ja uusi mekko. Sellainen, josta sinä olisit pitänyt. Tämä on viimeinen asia, jonka voin sinulle tehdä. Tämä päivä. Sinun ruumiisi siunaus tulee olemaan sitä, mitä elämäsi ei koskaan ollut: kaunis ja rauhallinen.

Siunauskappeli on aivan tavallisen näköinen. Kävellessä seuraani liittyy muitakin nuoria. Ihmisiä, joita olen nähnyt viimeksi yhdeksännen luokan päätösjuhlassa. Muutama ihminen, joita en ole koskaan nähnyt. Keitä he ovat? Kuka sinä olit heille? Kuka sinä olet heille nyt? Juttelemme hetken ulkona, joku polttaa tupakan. Lopulta astumme sisään ovista.

Ovella odottaa kämppiksesi, isosiskosi paras ystävä. Hän on niin pieni, niin pieni. Halaamme pitkään, alan vihdoin itkeä. Olen niin surullinen hänen puolestaan. Sinunkin puolestasi; näen valkoisen arkkusi ovesta. Siunauskappelin katossa on ikkuna, koko tila kylpee auringonvalossa. Minä tiedän, mitkä vaatteet sinulla on päälläsi arkun sisällä. Siistit, kauniit vaatteet, äitisi kertoi minulle.

Hän istuu siunauskappelin ensimmäisellä rivillä, sinun äitisi. Minulla on kömpelö olo, kannan käsissäni syntikkaa. Siunauskappelilla ei ollut pianoa, muistan ajatelleeni, miten outoa se oli. Nyt ajattelen vain, että haluan halata ja lohduttaa äitiäsi. Minä haluan sanoa hänelle, että asiat järjestyvät. Minä haluan sanoa, että sinä rakastit häntä. Sen sijaan minä vain halaan häntä hiljaa.


Laitamme syntikan kiinni, kaikessa hääräämisessä on jotain koomista, kun sinä makaat aivan vieressä kuolleena arkussa.

Menemme istumaan aivan eteen sivulle. Minä ja ystäväni. Hän on luvannut säestää lauluani koskettimilla. Olemme harjoitelleet myöhään yöhön, mikään ei saa mennä pieleen. Ystäväni ärsytti sinua yläasteella paljon. Mietin usein, johtuiko se siitä, että olit mustasukkainen, kun minulla oli toinenkin hyvä ystävä? Ystäväni puristaa kättäni lujasti ja kyyneleet alkavat valua hänen poskilleen. Hän ei ole pystynyt vuodattamaan ennen hautajaisia kyyneltäkään.

Isosiskosi tuo arkkusi päälle kauniin kukkalaitteen. Siinä on sinistä ja valkoista, se on uskomattoman kaunis. Siskosi on myös uskomattoman kaunis pitkine vaaleine hiuksineen. Hän halaa äitiänne pitkään ja lujasti, tyynnytellen. Minä olen murheen murtama hänen puolestaan. Hän on menettänyt pikkusiskon. Pienen siskonsa, sinut.

Isoäitisi alkaa nyyhkyttää kovaan ääneen. "MUN ON NIIN IKÄVÄ!" hän parkaisee nyyhkytyksen lomasta. Monet yhtyvät itkuun, hiljaa tai äänekkäämmin. Huutaen sisimmässään hänen kanssaan. Katson mykistyneenä surullisia kasvoja, niitä on niin paljon. Kaikki ovat niin nuoria. Ihmiset ovat ottaneet oven ulkopuolelta käteensä suuret, valkoiset ruusut. Urut soittavat Maan korvessa kulkevi lapsosen tie -melodiaa.

Pappi astuu esiin ja alkaa puhua. Laulamme virren, Päivä vain ja hetki kerrallansa. En voi laulaa. Yritän kyllä, mutten pysty. Tuijotan arkkuasi, ajattelen, miltä näytät. Ajattelen, että jätän hyvästit. Pappi puhuu sinusta, hän pyyhkii kyyneleitä. Pukee sanoiksi meidän järkyttyneet ajatuksemme. Sinut siunataan, tulee meidän vuoromme. Tuijotan arkkuasi ja laulan sinulle. Tarkoittaen joka ikistä sanaa. Katson välillä kappelin ihmisiä, sinun läheisiäsi. Itkeviä kasvoja, tuttuja ja vieraita.

Laulumme jälkeen rippileirisi isonen pitää puheen. Olette säilyneet ystävinä kaikki nämä vuodet. Puhuit hänestä aina kuin veljestä, ja nyt hän puhuu sinusta, kuin siskostaan. Kyyneleet eivät enää taukoa hetkeksikään. En pysty laulamaan seuraavaa virttä. Ystäväni puristaa kättäni vieressäni ja välillä kiertää kätensä ympärilleni.

En muista, koska laskimme kauniit valkoiset ruusut arkullesi. Muistan vain, miltä se näytti. Kukaan meistä ei ollut ollut hautajaisissa ennen, emme tienneet järjestyksestä mitään. Tasaisena virtana valkoiset ruusut kantajineen kulkivat arkulle ja jättivät viimeiset hyvästit. Minä ajattelin mielessäni, että sinä veit palan minusta mukanani. Hoin sitä lausetta mielessäni taukoamatta edetessäni arkullesi ja laskiessani kukan. Ihmiset sanoivat niin monia kauniita asioita.

On kummallista, kun tilaisuus loppuu. Me kävelemme ulos syntikan ja jatkojohtojen kanssa. Sinä jäät. Minä katson vielä taakseni, valossa kylpevää valkoista arkkua. Onko minun pakko jättää sinut tänne?

Ulkona aurinko paistaa ja ihmiset halaavat toisiaan minne ikinä katsonkin. Halaan tuttuja ja ystäviä, itken lisää. Sijoitan mielessäni ihmisten kasvoja kertomiisi tarinoihin, tunnistan muutamia. Minut kutsutaan musitelemaan sinua ravintolaan illalla. En aio tulla, en tunne kuuluvani joukkoon. Eivät sinun ystäväsi tiedä minusta juuri mitään, ja minä tiedän heistä aivan liikaa. En jaksa ajatella sitä tänään.

Löydän ystävän, joka lupaa ajaa minut kotiin. Päätäni särkee ja valo sattuu silmiin. Silti en enää halua huutaa sille. Kaikki on niin kaunista, että sydämeeni sattuu. Sinä olet nyt jossain muualla.

8 kommenttia:

  1. Aivan älyttömän hyvi ja yksityiskohtasen kauniisti kirjotit. Tuntu, että olisin ollu mukana siunauskappelissa, nii elävästi kirjotit. Sait kyyneleen vierähtämää miun poskea pitkin. Haluaisin kommentoida jotai fiksua, mut en saa ajatuksia sanoiks. Uskon, et tuutte näkemää toisenne viel jossai. Voimia ja pärjäile!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, ja kiitos, että uskot minun ja parhaan ystäväni jälleennäkemiseen <3 Voimia ja aurinkoa sinullekin.

      Poista
  2. Sanattomaksi veti minutkin.. en osaa tähän muuta laittaa kuin: <3

    VastaaPoista
  3. Hei,

    haluaisin saada sinuun yhteyden, mutten haluaisi tähän julkisesti kirjoittaa s-postiosoitettani... Onko sinulla sähköpostia, jonka voisit tähän kirjoittaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      Minulle voi laittaa sähköpostia osoitteeseen attivaan@gmail.com. Odottelen viestiäsi.

      Kaikkea hyvää!

      Poista
  4. Kauniisti ja koskettavasti kirjoitit. En osaa sanoa muuta kuin että voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos paljon sinulle. Tällaiset tekstit vain tulevat sormenpäistä näppäimistön kautta ruudulle ilman, että ehdin ajatella. Minä vain muutan muistoni ja tunteeni sanoiksi, sitä minä teen.

      Voimia sinullekin kaikkeen, mitä eteesi tuleekaan.

      Poista